Palvelut

Räätälöimme palvelut aina yhdessä asiakkaiden kanssa, heidän todelliset tarpeensa ja tavoitteet huomioiden. Teemme työmme sovitussa aikataulussa, joustavasti ja laadukkaasti. Kustannuksista sovimme aina asiakkaan kanssa ennakkoon, ilman riskejä sopimatta jääneistä lisäkuluista.

Rakennuttajan turvallisuuskoordinaattori

”Asetus rakennustyön turvallisuudesta koskee paljon muutakin, kuin pelkkää perinteisenä rakennustyönä pidettäviä hankkeita.”

Asetus rakennustyön turvallisuudesta (VNa205/2009) määrää, että rakennuttajan on asetettava rakennustyölle hankkeen turvallisuudesta vastaava taho. Vastuutahon tulee olla nimetty henkilö, ei siis yritys. Vastuu on henkilökohtainen.

EnviSafen osaamisalueeseen kuuluvat rakennuttajan turvallisuuskoordinaattoripalvelut. Pitkä asiantuntijan kokemus takaa hankeen jouhevan läpiviennin. Tätä kautta asiakas saa taloudellista hyötyä, mielenrauhaa sekä aikaa keskittyä hankkeen muihin osa-alueisiin.

Lue lisää

Työturvallisuuden kehittämispalvelut

”Pelkkä suunnitelmien ja asiakirjojen olemassa oleminen ei tarkoita, että kaikki on kunnossa.”

EnviSafe toteuttaa asiakkailleen työturvallissuunnitelmia ja riskinarviointeja sekä tarvittaessa tarkastaa ja päivittää asiakkaan itse laatimat suunnitelmat.

Suunnitelmien toteutuminen voidaan tarkastaa työturvallisuusauditoinnilla (HSE-auditointi).

Lue lisää

Ympäristötekniset palvelut

”Oikeilla ratkaisuilla ympäristön huomioiminen on myös taloudellista.”

Ympäristöteknisiin palveluihin kuuluvat erilaiset ympäristötekniset asiantuntijatehtävät, suunnittelu sekä katselmoinnit. Otamme myös ympäristöteknisiä näytteitä.

Lue lisää

Projektihallinta ja rakennuttaminen

”Sopiminen ja urakka-asiakirjat ovat hankkeen kannattavuuden kannalta ensiarvoisen tärkeitä.”

EnviSafen osaamisalueeseen kuuluvat myös projektinhallinnan konsultointi ja rakennuttamiseen liittyvät asiantuntijapalvelut, kuten urakka-asiakirjat.

Työturvallisuuskoulutus

”Asetus- ja lakitekstit voi lukea netistä, mutta kuinka tieto jalkautetaan toteutukseen?”

EnviSafe tarjoaa työturvallisuuteen ja -suojeluun liittyviä räätälöityjä koulutuspalveluja yrityksille ja yhteisöille, julkisille toimijoille sekä yksityishenkilöille. Lähtökohtana on tarjota ennen kaikkea käytännön osaamiseen liittyvää koulutusta siitä, kuinka työturvallisuus jalkautetaan suunnittelupöydältä ja asetusteksteistä toteutukseen.  Palveluihimme kuuluvat mm. rakennuttajan turvallisuuskoordinaattorin koulutukset.

Olkaa yhteydessä niin selvitämme kuinka voimme olla avuksi!
Yhteystiedot